Jouluisia tarinoita

Joskus suuret tarinat alkavat aivan pienestä — niin myös Glorian joulujuttu.

Lehdellä on pitkä perinne julkaista tähän aikaan vuodesta suuri joulutarina, jossa yhdistellään muotia, muotoilua ja ruokaa. Näitä spektaakkeileita on kuvattu höyrylaivoilla, kaupunkiasunnoissa, studioissa ja merenrannassa. Tänä vuonna matkasimme Mustion linnaan, jonka puisto ja sisustus ovat vertaansa vailla.

Niin oli myös itse kuvaus, se oli suorastaan suurellinen. Linnassa oli väkeä kuin pitkän elokuvan filmauksissa. Sitä vaatteiden, irtohiusten, korujen, kenkien, valaisimien, kakkujen, omenoiden, simpukoiden, ostereiden, fasaanien ja assistenttien määrää! Tähtinä loistivat Gloriassa vuoden aikana esiintyneet vieraat, muiden muassa sopraano Mari Palo ja Uutisvuodon uusi juontaja Baba Lybeck.

Ja kuinka pienestä kaikki sitten alkoi? Yhdestä kuvasta, joka oli jäänyt lähtemättömästi erään pienen lukijan mieleen 30 vuotta sitten. Miten sellaista voisikaan unohtaa? Kuvaa, jossa joulukuusi on sininen.

Pienestä lukijasta kasvoi myöhemmin taitava lehdentekijä, joka joulutarinaamme suunniteltaessa ujosti ehdotti, että mukaan pitäisi saada sininen kuusi. Eikä hän vitsaillut, sillä eräänä päivänä posti toi lapsuudenkodista lähetetyn kopion joulukirjan sivusta. Ja siinä se oli: säihkyvän sininen joulupuu.

Niin saatiin värimalli. Kuusi maalattiin ja pystytettiin Mustion linnan juhlasalin nurkkaan. Olisittepa olleet paikalla, kun joulukirjan omistaja näki sen. Ympärillä oli hälinää, väkeä tuli ja meni, mutta hän näki vain kuusen. Se oli vielä paketissa, vain yhdestä raosta pilkotti oksan pää. Vaivihkaa hän lähestyi kuusta ja lopulta kurkisti, oliko väri sittenkään suoraan sadusta. Kyllä se oli.

Siinä toteutui yksi joulun toive, ja teidän ansiostanne on täyttynyt toinenkin. Kun kuukausi sitten lähetimme uudistuneen Glorian matkaan, toivoimme sen löytävän ystäviä ja pärjäävän maailmassa. Näin taisi käydä. Palautteesta päätellen piditte näkemästänne. Se tuntuu meistä tekijöistä — näin joulun alla — melkein joululahjalta.

Ja matka jatkuu. Näinä aikoina moni käy Kansallisbaletissa, jonka lavalle levittäytyy satujen maailma perinteisessä joulubaletissa Pähkinänsärkijässä. Mutta miltä näyttää baletin kulisseissa? Siitä kertoo kirjailija Eeva-Kaarina Aronen, joka pyöri baletissa, ei nyt ehkä piruetteja, mutta sen johtajan Kenneth Greven kantapäillä kuitenkin.

Syntyi suorastaan sykähdyttävä juttu, jossa Greve, entinen Pariisin oopperan baletin tähtitanssija, paljastuu kunnianhimoiseksi johtajaksi. Hän aikoo ilmeisesti ruoskia kansallisen seurueen kansainväliseksi ylpeydeksi. Greven koreografioista näkee, että tirehtöörillä on draaman ja kauneuden tajua, mutta laiskureita, lahjattomia tai ammattiyhdistyksiä hän ei taida oikein ymmärtää. Kaikki eivät baletin sisäpiirissä Grevestä pidä, mutta harvoinpa suuret taiteilijat keräävät ympärilleen pelkästään ystäviä, ihailijoita kylläkin.

Sen sijaan Irja Askolasta tuntuvat pitävän kaikki. Suomen ensimmäinen naispiispa on syksyn aikana esiintynyt tiedotusvälineissä usein ja hyvin. Kun kansa on marssinut ulos kirkosta kuvaannollisesti ja jättänyt sen kirjaimellisesti, Irja Askolan kurssi sen kuin nousee. Hän sopii tähän aikaan. Piispan viesti on ollut, että me suomalaiset tarvitsemme vähemmän jyrkkiä mielipiteitä ja tuomioita, enemmän rakkautta ja hyväksyntää. Tässä lehdessä piispa kertoo elämänsä jouluista. Vaikka hän elää yksin, jouluna hän ei ole yksinäinen. Sitä samaa toivon teille, missä ja kenen kanssa joulun vietättekin.

Sami Sykkö